Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Nennuliinukan blogi sisältää tarinaa kissoista, joita perheeseemme nykyisin kuuluu kolme. Kirjoittajana toimii Paulette.

Romeo (s. 16.7.2008) on kolmivärinen uroskissa, joka rakastaa seinille hyppelyä ja vauhdikasta elämää. Toisaalta se on kiltti pieni runoilijapoika.

Nenna (s.20.4.2008) on perheemme ainoa naaraskissa. Se on väriltään musta ja vain muutama valkoinen haiven löytyy kaulalta. Nenna on luonteeltaan rauhallinen ja harkitseva sekä erittäin älykäs kissa.

Nuorin kissamme on toffeen värinen pikkuinen Hermanni (s. 26.7.2009) . Ainakin näin alkuun vaikuttaa hyvin vilkkaalta pojalta.

Myös leipominen on aina kuulunut  osana arkeen, vaikka herkut onkin tullut syödyksi ennen kuvaamista. Laitan tänne kakkuja esille, kun niitä satun tekemään.

Paulette on alle viisikymppinen, neljän lapsen äiti. Kaksi vanhinta tytärtä (23 ja 25) elelevät jo omassa pesässään ja kotona on vielä tyttö (17v.) ja poika (16v). Perheeseen kuuluu myös leppoisa aviomies.

Toisesta blogistani löytyy kortteja: Pauletten askarteluja

Kuvat ovat itseni tai perheenjäsenteni ottamia, joten ethän kopioi niitä!

Ilahtuisin kovasti, jos kommentoisit tai laittaisit viestiä vieraskirjaan!!!! Olisi kiva tietää, ketä täällä käy.{#emotions_dlg.kiss}Voit kertoa jotain itsestäsi tai turista ihan mitä mukavaa tahansa.

Blogin saa linkittää, jos niin tahtoo.{#emotions_dlg.cool}

Sähköpostia voit jättää viestin osoitteeseen mama.taros@hotmail.com.

28.01.2012 - 20:18 / Kirjoittanut Paulette

 Tänään ajellessamme kaupungilta kotiin päin, tuli mielee ajatus, että lähdemme Puijolle kuvaamaan kaunista luontoa. Yllättävän monia muitakin kuvaajia oli samaan aikaan liikkeellä. Hassu sattuma!

Puijo katsottuna hyppyrimäen puolelta.

Hyppyrimäen puoleinen parkkipaikka.

Maisemakuvaa Puijon tornin viereltä.

Torni juurelta kuvattuna...

Poispäin Puijolta kaupungille.

22.12.2011 - 20:11 / Kirjoittanut Nennuliinukka

 

Tässä on meidän piparkakkutalo....seinän sain rikki ennen kuin edes ehdittiin aloittaa kasaamista. Sokeriakin on ihan kasapäin saumoissa... Tytär kuorrutteli ja laittoi koristeet. Tunnustan, tehtiin ihan valmiista tarpeista, ei riittänyt energiaa tehdä alusta alkaen.... 

Pari alinta kuvaa ovat vielä tarkennuksia samasta talosta...

18.12.2011 - 20:04 / Kirjoittanut Nennuliinukka

 

Kylläpä Nenna-neidistäkin saa nyt parempia kuvia, kun on uusi kamera. Tosin kameran käyttöä pitää  vielä opetella. Tämä kuva, kuten edellinenkin lienevät tyttäreni ottamia.

 

14.12.2011 - 19:55 / Kirjoittanut Nennuliinukka

 

Tässäpä on pitkästä aikaa kuva meidän kolmikosta....Porukka on vaan syöny ja nukkunu....ja tietty odottanu joulupukkia... saapa nähdä, mitä pukki on mieltä siitä, onko nämä olleet kiltisti vai ei.

27.08.2011 - 17:40 / Kirjoittanut Nennuliinukka

Nennuliinukan blogissa on ollut hiljaista aikaa...Niin monet asiat ovat vieneet kaiken liikenevän ajan: Vanhempien hautajaiset, monet raha- ym.järjestelyt ja Koukussa Kortteihin-sivuston Yp-pesti. Mut laitanpa tähän nyt tämänpäiväisiä kuvia Hermannin touhuista. Kuvia ois vaikka millä mitalla, kun ehtis vain  niitä esille laittamaan.

Tästä tarina alkaa...pienestä fuksian punaisesta hiirestä. Tämä hiiri on Hermannin lempihiiri, toinen, joka on muuten samanlainen, mutta vaaleanpunainen, ei kelpaa sille ollenkaan. Tätä hiirtä se kuljettaa lähes jatkuvasti mukanaan, nukkuu sen vieressä ja naukuu kovalla äänellä, että joku heittäisi sitä ja se saisi sen hakea/etsiä. Hiirtä on paikattu parikin kertaa, mutta siitä meinaa vaan sisukset tunkeutua ulos.

Tänään minä heittelin hiirtä Hermannille ja koska olen aika huono siinä, hiiri jotenkin kummallisesti meni ikkunalasien väliin, kuten kuvassa.

Hermanni löysi sen nopeasti, mutta sitten  menikin sormi suuhun: mitenkäs sen sais sieltä pois? Se yritti kurkkia ikkunan läpi ja nopeast tajusi, ettei se voi sitä saada lasin läpi. Sitten se kurkki ikkunan pokan alapuolelta ja kokeili sitä myös tassullaan, josko sen saisi sitä kautta pois.

Mutta ei. Hermanni oli itse liian korkealla, eikä tajunnut sitä. Sen tassu ei taipunut niin, että se olisi saanut hiiren pois. Yritys oli kyllä hyvä.

Sitten Hermanni kiipesi kirjahyllyn päälle ja koitti ylettää ikkunoihin. Mutta huomasi pian itsekin, että tehtävä oli mahdoton  ainakin sitä kautta.

Pian se laskeutui taas alemmalle tasolle ja sen mielenkiinto alkoi lerpahtaa....No olihan se jaksanut jo 10-15 minuuttia pohtiakin ratkaisua kysymykseen.

Pikku hiljaa sitä alkoi väsyttää moinen touhu ja sanoin tyttärelle, että autapa Hermannia hiukan. Ikkunan alla oli kissojen kaksikerroksinen koripeti ja pyysin tytärtä nostamaan Hermannin sen päälle. Enempää sille ei tarvinnut vinkkiä antaakaan, kun se hoksasi, miten hiiren saa pois ikkunan välistä...

Näin tyytyväiseltä ja onnelliselta se näytti, kun vihdoin sai hiirensä pois loukusta. Siinäpä oli Hermannin aivoille pientä purtavaa:D

 

14.07.2011 - 17:54 / Kirjoittanut Nennuliinukka

Kävimme tyttären luona kylässä ja tokihan sitä piti karvalapsiakin kuvata. Tässä on talon isäntä, Constantinos, tuttavallisemmin sanottuna Konsta. Isäntä tuli heti meitä tervehtimään ja vaati silityksiä.

 

Tässä on yksi Konstan pojista ja meidän Hermannin velipoika, Noah. Häntä kutsutaan Nookuksi ja Killu-Eemeliksi, joska on varsin kerkeävä nuori mies.

Näissä kahdessa alimmassa kuvassa, kuvaan Noahin ikkunan läpi, kun hän on parvekkeella etsiskelemässä metsästettävää....Yksi kärpänen löytyikin sinä aikana, kun olimme käymässä ja nuori isäntä pisteli sen poskeensa:D Pitäähän sitä tuoreruokaakin saada ja metsästystaitoja ylläpitää kaiken aikaa...

11.07.2011 - 12:48 / Kirjoittanut Nennuliinukka

09.07.2011 - 12:28 / Kirjoittanut Nennuliinukka

Romeo ei ainakaan pelkää kaikesta päätellen, että joku hyökkäisi sen kimppuun. Vatsapuoli on luottavaisesti kaiken kansan nähtävissä. Kyllä kisuilla on tuo rentoutumisen taito, jota ihmisetkin tarvitsisivat.

09.07.2011 - 12:22 / Kirjoittanut Nennuliinukka

Harvoin saa Nennusta näin hyvää kuvaa. Mustaa kun on vaikea kuvata. Ilman salamaa ei näy mitään ja salaman kanssa usein ylivalottuu.

Hermanni tällä kertaa "isukin "  viekussa.

 

07.07.2011 - 12:15 / Kirjoittanut Nennuliinukka

Heke tykkää nukkua ja loikoilla tämän lipaston päällä. Saa olla korkealla ja näkee hyvin tähystää. Aloimme jo vuosi sitten kutsumaan Hermannia Hekeksi, koska Hermanni-nimeä ei se oikein oppinut tuntemaan. Ei mennyt kovin kauaa, kun Heken se tunnisti omaksi nimekseen.

Selaajia tällä hetkellä
laskurit (10.8.2009)
Kävijälaskuri 10.8.2009:
Ilmainen www-laskuri
Kielenkääntäjä
kissa rokkaa
cat Pictures, Images and Photos
Tässä on nappini. Ota mukaasi!

 


Tässä on askartelublogini nappi:

 

Poikani blogi:

 

Leivontatarvikekauppoja netissä

 

 

 

 

Herkullisia blogeja

Jos tahdot blogisi listalle tai pois sieltä, niin ilmoita minulle.

Aholaita
Annikan keittiössä

 

Cake Dream
Cake heaven
Canelian keittiössä
Carsun kakut
Cebicin keittiössä


feetu

Hannan keittiössä

Herkkuhetkiä
HerkkuHovi
HerkkuKirppu
Herkkunotko
Herkkusuu
Hiekkakakku
Hillopulla
Huvikumpu

Höntän näperrykset

Jabakery
Jalanjäljillä
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jennan Lempparit
Jokeyn leivontanurkka
Jonnan keittiössä
Jousimiehen kokkailut
Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaarinan kakut
Kakkufarmi
KakkuHelmi
Kakkuja ja kakaroita

KakkuKatri

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkupaakari

Katrinkakut

Kirsin keittiössä

Kotileipuri Lilli

Kotona tehtyä

Kodused katsetused

Kurkistus keittiööni
Kuun Karkelot

Kyökkipiika Kati

Lehmukka liemessä
Leipoi, Leipoi…

Lieden lämmössä
Lumikin Luomus

Lumottu Tryffeli

Maikkimaan leipuri
Marilee leivoskelee
Maistuvat paistuvat
Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Mamman Unelma

Mansikkamäki

Mantelin Kakkuja
Marsan kakut

Ninan leipomukset

Nohanna

 

 

Kiitokset sivupohjasta!


 

Hermanni ihailee itseään peilistä ?
Mielenkiintoisia kissablogeja
Candyt


Anelman candy 2.12.asti